Mikä SSNKK ry?
Seinäjoen Seudun Nuorkauppakamari ry eli SSNKK ry on vuonna 1963 perustettu Seinäjoen talousalueella toimiva alle 40-vuotiaille tarkoitettu johtamis-, koulutus- ja kehittymisjärjestö sekä kontaktiverkosto. Se on tarkoitettu työelämässä oleville, joille järjestön arvot - itsensä kehittäminen, kansainvälistyminen ja johtaminen - ovat tärkeitä. Eroikä on 40 vuotta eli tämän jälkeen järjestöstä "potkitaan pois", mutta jos nuorkauppakamarivuodet ovat olleet erityisen ansiokkaita, jäsenelle voidaan myöntää esimerkiksi JCI:n senaattorin arvo ja ainaisjäsenyys.
Toimintaa ja tapahtumia
Nuorkauppakamaritoiminta on harrastus, jossa yhdistyvät koulutus, vapaa-aika ja perhe. SSNKK ry:n tapahtumista suurin osa, erityisesti kuukausitapahtumat ovat koko perheen tapahtumia. Alueellisissa ja kansallisissa kokouksissa on jäsenille suunnatun virallisen ohjelman ja koulutusten lisäksi aina omat ohjelmansa seuralaisille ja myös lapsille - ja nämä ohjelmat ovat huippuluokkaa (seikkailuja, liikuntaa, hemmottelua, rentoutumista, tutustumista mielenkiintoisiin kohteisiin, uusien harrastusten kokeiluja yms.). Laidunkauden Avajaiset, Pitkä Lounas sekä Vallanvaihtojuhla ovat kamarimme merkittävimmät, perinteiset juhlat.
Nuorkauppakamari tarjoaa koulutusta jäsenilleen mm. markkinoinnista, ryhmätyömenetelmistä, johtamisesta, Internetistä ja monista muista aiheista. Toimimalla aktiivisesti järjestön erilaisissa käytännön tehtävissä ja viroissa jäsenemme oppivat projektityöskentelyä, johtamista, ihmisten motivoimista, markkinointia, suunnittelua, esiintymistaitoa, koulutusten toteuttamista ja monia muita taitoja. Paikallisen projektin vastuutehtävien hoitamisesta on pieni hyppäys alueellisiin tai jopa kansallisiin tehtäviin. Pääsääntönä kuitenkin on, että kutakin virkaa hoidetaan vain yksi vuosi; kun tehtävä vaihtuu vuosittain, oppii aina uutta!
Kontakteja ja kansainvälisyyttä
Seinäjoen Seudun Nuorkauppakamari on osa kansainvälistä nuorkauppakamarijärjestöä. Nuorkauppakamari on noin 5 000 suomalaisen ja 400.000 kansainvälisen vaikuttajan kontaktiverkko. Järjestö tarjoaa erinomaisen kontaktiverkon bisneksen tekoon, kokemusten vaihtamiseen ja eritasoiseen yhteistyöhön. Kansainvälisyyttä pääsee harjoittelemaan käytännön tilanteissa olemalla mukana kamarimme twinning-toiminnassa ja osallistumalla kansainvälisiin kokouksiin, Eurooppakokoukseen kesäkuussa ja Maailmankokoukseen lokakuussa.
SSNKK järjestää jäsenyydestä kiinnostuneille tutustumistilaisuuksia eli ns. START-koulutuksia, joissa kerrotaan järjestön tavoitteista ja toiminnasta. Kamarissamme on käytössä myös kummitoiminta, jonka ansiosta mukaantulo on helppoa.
Kamaritoiminta on uuden oppimista, itsensä peliin laittamista sekä ennen kaikkea harrastus, jossa toimintaa toteutetaan monipuolisten kuukausitapahtumien, koulutusten, yhteiskunnallisten projektien ja muiden tapahtumien kautta, hauskanpitoa unohtamatta.
Näiden näkökohtien lisäksi erityiset Jäsenedut ovat jäsenistön nähtävissä JC Intranetissä.